(Säv. & san. Juha Vainio)
Kun mä rupesin ryyppäämään,
Niin lestissä luki että Alko.
Minä lopetin tykkänään,
Kun pullossa luki että lakkaa.
On sitä pikkusen maisteltu,
Eikä vain korkkia haisteltu.
Kyttien kanssa on taisteltu,
Tällä luonnolla hurjalla.
On kärsitty kankkusen vaivasta.
Jos lääkettä saatu on laivasta,
Silloin on kiitetty taivasta,
Äänellä kurjalla.
Mutta elän yhä vieläkin
Ihmeeksi niin monen vanhan kaverin,
Minä elän vaikka dokasin
Niin, että lähes kaiken mokasin.
Kun mä rupesin ryyppäämään,
Niin lestissä luki että Alko.
Minä lopetin tykkänään
Kun pullossa luki että lakkaa.
Nauhoja ollut ei kengissä.
Yksin mä omassa jengissä
Vaelsin puoliksi hengissä
Kylmillä rannoilla.
Suonissa pakkasen tukkoja,
Sormeilin mökkien lukkoja.
Pieniä vihreitä ukkoja
Jono kulki mun kannoilla.
Mutta elän yhä vieläkin,
Ihmeeksi tuon tutun passipoliisin.
Minä elän, tulin takaisin,
On kokemusta jonka jakaisin.
Kun mä rupesin ryyppäämään,
Niin lestissä luki että Alko.
Minä lopetin tykkänään
Kun pullossa luki että lakkaa.
Touhusin monessa mutkassa,
Kemin ja Keravan putkassa,
Kelattu juomarin tutkassa,
Monta on vaihetta.
On hyvä tässä näin mun olla,
Vaikea löytää vain kunnolla,
Puhtaalla omallatunnolla
Mitään ylpeilyn aihetta.
Mutta elän, vähän vieläkin,
Ihmeeksi myös psykiatri Linqvistin,
Minä elän, kaiken läpäisin,
Ja anteeks’ jos niin tieteen häpäisin.
